Viskin viemää

Kiitokset niille, jotka vaativat että minun pitää kirjoitella ja laitella kuvia Irlannin matkaltani. Teidän takianne minulla on nyt sitten blogi. Ja kaikkien kiusaksi aioin kirjoitella sitä myös jatkossa Irlannin jälkeen.

Tarinani alkaa hämäränä lauantaisena aamuna helsinki-vantaan lentoasemalla kakkos terminaalin ovelta. Seisoin kello 6 aamulla loskassa ja viimassa miettien suomen kauneutta. Kaipasin takaisin enoni lämpimään autoon (kiitokset Arille yösijasta ja matkani helpottamisesta). Hetken, joka tuntui ikuisuudelta pohdin halusinko oikeasti lähteä matkaan, mutta kuitenkin päätin astua sisään terminaaliin matkakumppanini (Katriina) kanssa.

Sisällä minua odottivat valtavat ihmismassat ja ei siinä muu auttanut kun raahautua matelevan jonon perälle. Onnekseni viereeni sattui lentokenttävirkailija, joka neuvoi erästä pariskuntaa. Kysyin häneltä onko meillä muuta mahdollisuutta kuin jonottaa seuraavat yli 9000 vuotta että voimme heittää laukkumme baggage droppiin. Yllätyksekseni hän ohjasi minut ja Katriinan kauemmaksi ruuhkasta ja sanoi että voimme jättää laukkumme toiselle pisteelle. Pisteellä ei ollut lähes ketään ja selvisimmekin lähtöselvityksestä, turvatarkastuksesta, passin tarkastuksesta syömään aamupalaa alle 15 minuuttiin. Vaikka olin väsynyt niin mieltäni piristi kun mietin niitä jotka joutuivat seisoskelemaan jonoissa.

Nälkäisenä menee vaikka lentokenttäpatonki

Tunnin portilla odottelun jälkeen oli aika astua koneeseen kello 8.15. Olin odottanut että useampi ihminen lentäisi Helsinkistä Manchesteriin ja näin ollen kuvittelin että menisimme isolla koneella. Mutta kun silmiini sattui pienemmän luokan kone, joka oli itseäni vanhempi ja kuluneempi, oli oloni "luottavainen". En ole lentopelkoinen mutta tiesin, että Manchesterin päässä olisi myrskyä vastassa ja toivoin koneelta massaa ja jämäkkyyttä. No lopputulos oli että "linnanmäelle" siinä pääsi ihan ilman lisämaksua.

Tältä portilta pääsi vuoristorataan

Matkani mielenkiintoisin osuus alkoi kun olimme päässeet kunnolla Machesterin lentoaseman sisään kello 9.35 paikallista aikaa ja tajusin, että jatkolennon lähtöön on kaksi tuntia. 

Ensimmäisenä kävimme Katriinan kanssa syömässä Soho Cafe nimisessä paikassa ja yllätyin kun tajusin, että kolmioleivästä saa todella hyvän ja maukkaan tuotteen. Valitettavasti se saa myös samalla maukkaan hinnan.

Mutta todellakin se mielenkiintoisin osuus alkoi kun eksyin ruokailun jälkeen paikkaan nimeltä World of Whiskies.

Tämä kauppa myi viskejä laidasta laitaan, mutta oli selkeästi keskittynyt laadukkaampiin viskeihin ja viskien asiantuntemukseen.

Mutta asia mikä muutti maailmaani oli uskomaton herrasmies nimeltä Mark Skellon. Mark on ammatiltaan Whiskey specialist ja työskentelee kyseisessä kaupassa. Hän tietää viskeistä kaiken mitä tarvitsee tietää ja enemmänkin.

Rupesimme juttelemaan sattumalta kun pyöriskelin liikkeessä. Yhtäkkiä tajusin että keskustelu oli muuttunut viski maistajaisiksi ja hän toi eteeni parhaita viskejä mitä liikkeestä löytyi. Voin valehtelematta sanoa että en ole koskaan eläessäni maistanut mitään niin maukasta ja taivaallista kun viimeinen viski mitä hän maistatti.

Kyseessä oleva viski on Explorers club collection by Johnnie Walker ja tästä kyseessä olevasta sarjasta vielä se harvinaisin laatu eli Royal Route.

Vaikka pullon hinta pyörii 300e kieppeillä niin pakkohan se sellainen on tuliaisiksi tuoda.

Sain myös häneltä listan viskeistä, joita minun on pakko hankkia. Hän sanoi minulle, hanki näitä sillä olet ihminen joka osaa niitä arvostaa.

Se oli viimeinen asia minkä hän ehti sanoa minulle kun Katriina huomasi, että minua ja häntä kuulutetaan jatkolennollemme. En ollut tajunnut, että aikaa on kulunut niin paljon, sillä olin niin uppoutunut keskusteluun Markin kanssa.

No juoksuksihan se oli pistettävä ja siirryttävä jatkolennon portille, joka yllätys yllätys sijaitsi lähes toisessa päässä lentoasemaa.

Onneksi kone odotti meitä ja pääsimme vielä kyytiin.

Vaikka tapaamisemme ja keskustelumme Markin kanssa kesti vain hetken, teki hän suuren vaikutuksen minuun.

Sain häneltä hänen yhteystietonsa ja aioinkin kysyä, ottaisiko hän minut oppipojaksi töihin opiskelemaan viskimestarin ammattia. Elämässä tapahtuu harvoin asioita, joista on täysin varma ja jotka tuntuvat oikealle.  Tämä on toinen niistä. 

Mark Skellon, Whiskey Specialist

No tarina jatkuu...

Pääsimme siis koneeseen ajoissa ja heti kun takapuoleni osui penkkiin olimmekin jo menossa.

Tässä vaiheessa tajusin että edessäni on linnanmäki vol.2.

Koneemme oli edellistäkin pienempi ja tällä kertaa vielä potkurikone. Mutta myräkästä huolimatta ilmaan sitä noustiin. Lyhyesti kuvaillen lento tuntui siltä kuin olisi tulitikkuaskissa, joka on heitetty kovaan tuuleen.

Kun pääsimme linnanmäeltä Dubliniin kello 12.45 oli matka vasta vähän päälle puolitien. Seuraavaksi olisi edessä bussin metsästys.

Pääsimme Dublinin lentoasemalta nopeasti ulos ja lähdimme heti etsimään bussipysäkkiä. Tien kyselynkään avulla emme sitä heti löytäneet, sillä paikallinen aksentti on tunnetusti selkeän kuuloista ulkopuolisille.

Mutta lopulta löysimme kuitenkin pysäkin vain tajutaksemme että seuraavan bussin lähtöön on noin 2 tuntia. Aika kului odotellessa kahvin äärellä.

Odotellessa aika käy pitkäksi, varsinkin kun väsyttää.
Onneksi Yogushakesta sai virtaa.

Lopulta kun pääsimme bussiin tapasimme bussikuskimme, joka oli aikamoinen persoona. Istuimme etupenkissä, joten kuulimme hänen keskustelunsa muiden asiakkaiden kanssa. Tällä kertaa asiakas ei ollut oikeassa. Välillä oli pokassa pitelemistä kun katselin asiakkaiden ilmettä, kun he olivat ostaneet väärän lipun tai se oli väärin merkitty. Kuski nimittäin ilmoitti selkeästi jos jokin oli vialla. Paras tapaus nähtiin kun kuski otti asiakkaan lipun, rutisteli sen palloksi ja nakkasi ovesta ulos. Onneksi minulla ei ollut ongelmaa hänen kanssaan.

Vaikka kuskilla oli tempperamenttia pääsimme kuitenkin lopulta perille Irlannin toiselle laidalle kello 8 illalla.

Uupumus pukkaa päälle, mutta onneksi aurinko ja nätti
keli jaksoivat piristää.

kuvia matkalta dublinin halki

Ballinan asemalla meitä oltiin vastassa. Hotelli oli lähettänyt oman autonkuljettajansa meitä vastaan ja hän kyyditti meidät perille Mount Falconiin. Pikaisen kierroksen jälkeen päärakennuksessa pääsimme majoittumaan hotellin Courtyard osaan, jossa meitä odotti oma talo. Päivän päätteeksi saimme kylmät huurteiset Guinnesit ja hampurilaiset hotellin bistron puolelta. Tämän jälkeen alkoikin sänky jo kutsumaan.

Kun oli ollut matkan päällä yli 30 tuntia ja nukkunut sen aikana vain 3h,
niin tämä tarjoilu maistui taivaalliselta ennen sänkyä.

Hotellista, tiluksista sekä kaupungista seuraavassa osassa.